Kolmas viikko takana ja huomenna alkaa taas harjoittelu.
Taidan tällä kertaa kertoa hieman tarkemmin meidän harjoittelusta päiväkodissa.
Meillä on aina koulua ja harjoittelua samalla viikolla.
Maanantaista keskiviikkoon ollaan päiväkodissa ja torstai ja perjantai on
tunteja, joista on jo aiemmin kerrottukin. Harjoittelupaikkaan meidän koululta
on matkaa ruuhkasta riippuen reilusta puolesta tunnista tuntiin. Onneksi meille
on järjestetty bussikyyti, joka lähtee suoraan asuntolan edestä ja vie meidät
lähelle päiväkotia. Tarkemmin lasten sairaalan eteen, jossa osa suomalaisista
harjoittelee. Bussi yleensä hakee myös iltapäivisin, mutta joskus on
poikkeuksia, jolloin joudutaan tulemaan julkisilla takaisin tänne jumalan selän
taakse.
Päiväkoti on nimeltään AILU kindergarten, jossa AILU on
lyhennys joistain kiinankielisistä sanoista, joita ei voi ymmärtää saatikka
sitte muistaa.Päiväkodissa ei ole lämmitystä ollenkaan, joten siellä on välillä ihan
jäätävän kylmä, kylmempi ku ulkona. Sisällä saa olla monta paitaa ja
takki että tarkenee.
Päiväkoti on kolmikerroksinen rakennus, jossa pienimmät lapset
on alakerrassa ja vanhemmat lapset ylemmissä kerroksissa. Alimmassa kerroksessa
on myös lapsille kuntolaitteita! Ne on tietenkin kevyillä painoilla ja lähinnä
muovia, mutta kyllä se silti näyttää aika hurjalta.
Toisessa kerroksessa sijaitsee sali, jossa on lapsilla
lauluharjoituksia ja ilmeisesti myös tanssiharjoituksia kuvista päätellen (itse
ei olla vielä tanssiharjoituksia kyllä nähty). Minä ja Noora ollaan
harjoittelussa kolmannessa kerroksessa viisi-kuusi vuotiaiden lasten kanssa.
Meillä on eri ryhmät joissa ollaan.
Meidän ryhmissä lapsia on suunnilleen 30... per ryhmä.
Hoitajia on yksi tai kaksi päivästä riippuen. Harvemmin on kuitenkin kaksi
hoitajaa lapsia paimentamassa. Ai mitenkö se onnistuu niin isolla ryhmällä? Kyllä
se onnistuu kun täällä tuo kasvatus on hieman erilaista ku meillä. Jos lapsi ei
joitain osaa, se otetaan ryhmän eteen haukuttavaksi. Ihan yleistä tuntuu olevan
lapsien töniminen, tukistaminen, niille huutaminen ja niiden nöyryyttäminen
muiden edessä. Kyllä minäkin istuisin hiljaa, etten sellaista kohtelua enää
saisi. Se on välillä aivan järkyttävää katsottavaa. Suomessa ei yksikään näistä
hoitajista pääsisi päiväkotiin töihin.
Aamulla hoitajat on vastaanottamassa lapsia alakerrassa.
Ennen kuin kaikki lapset on tullut siinä puoli yhdeksän ja yhdeksän välillä,
niin lapsilla on hetki aikaa leikkiä ennen päivän alkamista kunnolla. Yhdeksän
aikaan käydään ulkona tai liikutaan sisällä. Keskiviikkoisin on
lauluharjoituksen. Sen jälkeen harjoitellaan milloin mitäkin: opiskellaan
englantia, piirtämistä, kiinan lausumista yms. Tämä kestää yli tunnin, joskus
kaksikin tuntia, jonka aikana ei lapsilla ole taukoja. 11 aikaan lapsilla on
ruokahetki. Apulainen tuo ruuat keittiöstä ja jakaa ne tasaisesti lapsille.
Ruualla on aina riisiä ja juotavana lämmintä vettä. Sen lisäksi on
vaihtelevasti kananmunaa, hieman lihaa, vihanneksia ja monesti ruokia joita ei
edes tunnisteta (saatika haluta tunnistaa hajun perusteella).
Me lähdetään yleensä tässä vaiheessa omalle ruokatauolle ja
tullaan takaisin vasta kun lapset on ruokalevolla. Niiden ruokalepo kestää
yleensä johonkin puoli kolmeen, jolloin meidän pitää jo pikku hiljaa alkaa
lähteä bussille päin. Päivän aikana ei loppusessaan ole paljon mitään
tekemistä, sillä me ei osata opettaa lapsille mitään kiinaksi ja lapsilla ei
ole omaa leikkiaikaa suorastaan ollenkaan meidän ollessa siellä.
Mutta kuten jo aiemmin totesin, lasten kohtelu siellä on
kyllä kamalaa. On myös selvästi nähtävissä, että lapsia kohdellaan eri
arvoisesti. Jotkut lapset saavat rauhassa tehdä mitä huvittaa ja jotkut otetaan
silmätikuiksi ilman mitään erityistä syytä. Välillä tuntuu, että voisinkohan
adoptoida täältä 30 lasta takaisin kotipuoleen....
Nooralla varsinkin oli järkyttävä kokemus tällä viikolla...
Aamupäivästä oli taas lapsilla liikuntahetki, jolloin suuri osa sen lapsista
hyppi hyppynarua. Eräs poloinen poika ei oikein osannut hyppiä sitä, joten
liikuntahetken jälkeen omissa tiloissa olikin tunti hyppynarun hyppimisestä.
Aluksi pari tyttöä näytti miten nätisti sitä hypitään, jonka jälkeen tämä poika
otettiin eteen harjoittelemaan. No eihän siitä mitään meinannut tulla ja
hoitajalla alkoi mennä hermot poikaan. Pojan kädet oli väärässä asennossa,
joten hoitaja alkoi vetää niitä taaksepäin lujaa ja pyöritti käsiä niin kuin
hyppisi hyppynarua. Poika saikin hypättyä viisi kertaa hyppynarua, mutta koska
kädet oli väärässä asennossa, niin se ei kelvannut hoitajalle. Tämä alkoi taas
repiä pojan käsiä ja pyöritti niitä lujaa. Kaikki muut lapset ja toinen hoitaja
alkoivat nauraa tälle poika poloiselle. Poika alkoi lopulta itkeä, koska
ilmeisesti tämän käsiin sattui jo repiminen. Noora raukka istui takarivissä ja
pidätti itkua pojan puolesta. Sillä varsinkin hoitajat on tosi tiukkoja ja
ankaria. Nooralla on kyllä rankkaa harjoittelussa. Eikä kyllä mikään ihme.
Haluaako joku adoptoida kiinalaisia? Me salakuljetetaan teille...
Mulla on kuviakin päiväkodista, mutta yllätys yllätys... netti pätkii taas niin pahasti, ettei niitä saa laitettua. Toinen kerta sitten.
Kuittaus ja kumarrus
Sorsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti